Aku, rapakuntoinen roskakuski Vantaan Hakunilasta, poti kovaa matkakuumetta. Hän oli jo ollut automatkalla Lapissa. Nyt elämyshakuinen mies haaveili matkasta Bakuun, Azerbaidžanin pääkaupunkiin. Sormet ahkeroivat näppäimistöllä kohteesta tietoa hakien. Puhelin soi, tiedonhaku keskeytyi.
Soittaja oli tuttu rekkakuski Saku. Aikoinaan mies suoritti armeijapalveluksensa rakuunapataljoonassa, sieltä jäi lempinimi Rakuuna. Sattumaa tai ei, hän asui Turussa Rakuunatiellä. Lupsakan rento mies oli yleensä mukavaa matkaseuraa, mutta tarvittaessa hän kyllä muistutti yrttikaimaansa.
Ärsytettynä hänestä tuli pippurisen pistävä. Härnäämistä onkin syytä käyttää varoen. Liiaksi ärsytettynä mies aiheutti illanviettoon helposti kitkerää jälkimakua. Tästäkin Akulla olisi muutama tarina kerrottavanaan.
Soittajalla oli suunnitelmissa reissu Lappiin ja hän oli matkakumppania vailla. Kauan ei Akua tarvinnut houkutella. Baku unohtui, Lappi odotti. Työkseen isoja autoja ajavat miehet päättivät lentää Rovaniemelle ja vuokrata sieltä jonkin kulkupelin.
Lokakuulla molemmilla oli vielä lomaa jäljellä. Innoissaan miehet suunnittelivat tulevaa ruskaretkeä Lapin maisemiin. Tosin se paras ja värikkäin ruska-aika olisi jo ohi heidän sinne päästyään. Elämää ja väriä nämä miehet ovat kyllä aina mukanaan tuoneet!
Taiturimaisena puutarhurina Akulla oli jo kaikki syystyöt tehtynä. Hän oli alakuun, laskevan kuun aikaan kylvänyt juurekset ja saikin niistä hyvän sadon. Rikkaruohoja oli vähemmän, peltosaunio eli saunakukka Akua eniten työllisti. Kompostin lahoaminenkin on nopeampaa, kiitteli mies alakuun taikaa.
Uusi kokemus oli okakuusen erikoismuodon, hopeakuusen istutus. Se olisi pitänyt laittaa valoisalle paikalle – se meni pimeimpään kohtaan. “Ei se Aku Ankkakaan aina onnistu” oli Aku huokaissut. Helppohoitoiset kuivakukat roikkuivat takakuistilla. Sentään pelakuu, pelargoni oli saanut valoa kesällä ja oli nyt tuvassa turvassa pakkasilta. Nyt oli Aku ansainnut rentouttavan loman Lapissa.
PUNAISELLA PAKETTIAUTOLLA MATKAAN
Miehet tapasivat Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Lento lähti kello 7.00 ja 8.35 kone oli jo kohteessaan – mukava loma odotti seikkailijoita. Heille oli Sakun sukulaisen avustuksella järjestetty reissun ajaksi käyttöön punainen pakettiauto. Innoissaan miehet suuntasivat kohti paikkaa, jossa auto heitä odotti.
Paku löytyi ja tuulilasiin kiinnitetty lappukin oli tallella. Siinä luki teksti: “Sori vaan, en parempaa ehtinyt hommaamaan. Tankki on menovettä täynnä. Joitain puutteita autossa varmaan on, mutta kyllä sillä vielä ajelee. Rentouttavaa lomaa teille”.
Tekstin oli kirjoittanut nimimerkki “Lanta kutiaa – Ulina akatta” ja lopussa oli toivotus “Nauti, katala”. Aku ei vihjeistä mitään ymmärtänyt, mutta Saku sitäkin enemmän. Kyseessä oli sukulaismiehen, Aakulan Antin, sanaleikillinen kosto.
Aikoinaan Antilla oli ollut Sakun vanha vene lainassa. Vitsikäs mies oli myös laittanut viestin airoon kiinni. Hän oli tehnyt nimestään, Saku Hakunti, anagrammeja. (Vaihtamalla kirjainten järjestystä oli muodostunut uusi ilmaus.) Viestissä luki “Tuskin kuhaa – sahtinaukku” ja toivotuksena “Taksi hakuun”.
“Sentään auto käynnistyy”, tuumasi Saku virta-avainta kääntäessään. Oli autossa mukavuuksiakin, levitettävä sänky, kaksi makuupussia ja joitain astioita. Ikkunoissa oli kukkakuvioiset verhot näkösuojaksi. Viihtyisyyttä lisäsi värikäs, eläinaiheinen kuvakudos. Aku tiesi seinävaatteelle hienostuneemmankin nimen, gobeliini.
Miehet suunnistivat kohti Pellon kuntaa. Akua alkoi kovasti janottamaan ja hän odotti sopivaa huilipaikkaa. “Juoksenkin siellä kaupassa samalla”, tuumasi mies ääneen. Sakua nauratti eikä hän voinut olla virnuilematta toisen sanavalinnalle. “Kuinkas sattuikaan, olemme Juoksenkin kylässä”, hirnui mies ratin takana.
Toki rekkakuski olisi osannut paikkakunnan oikeinkin sanoa, olivat Suomen puolella Juoksengissa. Jos Aku olisi 100 kilometrin ajomatkan aikana nukahtanut, olisi Sakulla ollut oiva tilaisuus keppostelulle. Hän olisi viattomasti todennut heidän olevan Ruotsin puolella, Ylitornion Juoksengissa.
Ostokset oli tehty ja matka jatkui Kolarin suuntaan. Nyt oli Aku kuskina ja edessä oli noin 70 kilometrin siivu. Saku koitti nukahtaa ja onnistuikin tavoitteessaan. Hän näki unta, luuli olevansa lentokoneessa ja sen joutuneen turbulenssiin, ilmakuoppaan. Äkillinen heilahdus herätti unisen Rakuunan. “Mitä helv…, missä ollaan?“ ärähti mies.
Aku oli tilanteen tasalla ja sai auton pysähtymään juuri ennen törmäystä traktorin takakuormaajaan. Hän oli hetkeksi kohdistanut huomionsa muualle eikä siksi havainnut ajoissa edellä ajavan kääntymisaikeita. Onnekas mies vältti peräänajon. Olisihan se ollut kohtalon ivaa ajaa kolari Kolarin kunnan Kolarin kylässä!
Perillä oltiin ja auto jäi parkkiin. Miehet lähtivät ruokakuppeja neniensä eteen etsimään. Mahtoiko suihin upota patakukkoa, kaurakuskusta vai lihakuutioita, sitä tarina ei kerro. Arvatenkin jälkiruoaksi nautittiin kelpo kakunpalat kahvin kera.
Kylläiset miehet pitivät tuumaustauon. Päättivät yöpyä autossa ja jatkaa huomenissa Enontekiölle. Hyvien yöunien jälkeen kelpaisi taas matkustaa 160 kilometrin verran pohjoiseen.
Vielä oli valoisaa, siksipä esiin kaivettiin auton perältä onget ja perunakuokka. Hakusessa oli muutamat madot, jostain nekin sitten löydettiin. On hyvä, että Suomessa saa onkia ilman kalastuslupaa.
Kaverukset nauttivat luonnosta, rennosta oleilusta ja Lappi-aiheisesta tietokilpailusta.
- Maakuntalintu – sinirinta. Sen he onnistuivat näkemäänkin.
- Maakuntakala – lohi. Siitä ei näkynyt vilaustakaan. Ei näkynyt barrakudakaan, sitä lämpimien merien ahvenkalaa – kumma juttu!
- Poron eri osia voi ostaa tyhjiöön, vakuumiin valmiiksi pakattuna.
- Koivujen kyljissä kasvavalla lahottajasienellä, pakurikäävällä, on hyviä terveysvaikutuksia ihmiseen.
Lohiapajille pitää lunastaa tarvittavat luvat ja varata enemmän aikaa. Parhaiten lohta saadaan kyllä syksyllä. Akua vähän houkutti ajatus salakuljettaa itsensä lohenpyyntiin. “Minun onnellani saisin takuta “kalakuvernöörin” kanssa ja sakot saisin”, päätteli mies ja koitti vakuuttaa olevansa rehti suomalainen.

YLLÄTTÄVÄN EPÄROMANTTINEN SATTUMUS
Rannalta poistuessa se tapahtui … Akusta kuoriutui ehta kiljuva, mutakuonoinen “mölysammakko”. Jalka lipsahti kiven päältä ja mies mätkähti päistikkaa maahan. Ufoko iski vai Bufo bufo? Mies onnistui mutaista rupisammakkoa, Bufo bufoa pussaamaan. Sammakko näkee eteen, sivulle ja taakse – miksi ei ylöspäin?
Epäselväksi jäi, oliko otus naaras. Jos se ei ehtinyt esittää kuollutta, niin nyt se sitä oli! Aku oli lukenut, että naarassammakolle parittelu voi olla hengenvaarallista. Henkensä pitimeksi ne voivat vältellä läheistä kanssakäymistä teeskentelemällä kuollutta. Ei kyllä Akullakaan moisia takaa-ajatuksia ollut!
Miehuuteensa mojovan kolhun saanut mies noitui rauhoitetun konnakutaleen ja pyyhki mutaa naamakurtuistaan. Sitten tämä oudosti käyttäytyvä “sammakkomies” koitti nousta. Auts! Lonkkaan sattui saakuristi, vanha lonkkakuluma loukkaantui kaltoinkohtelustaan.
Lonkka oli jo kauan ollut melko oireeton. Nyt akuutisti ilmenneet oireet enteilivät tilapäistä alakuntoa loman riesaksi. Vieläkin ylipainoa kantanut keski-ikäinen miesruho yritti viestittää, että rasvakudosta on yhä liikaa. Toki Aku tiedosti, että ylipaino aiheutti lonkan nivelrikon …
… mutta joutilaan rasvan “evakuointi” oli ollut haastava rasti. Aku on mies, joka tunkee vatsakupuunsa milloin mitäkin. Suu aukeaa, jos tarjolla on lakukippoa, makkarakulhoa tai vaikka sakuskoja. Matkoillaan hän oli tutustunut näihin alkupaloihin; ryyppyjen kanssa nautittaviin pikkupurtaviin, ”kyytipoikiin”.
Saku avusti huono-onnista Akua nousemaan ja antoi miehellelle lisänimen, Aku Ankka. Olihan näillä veijareilla yhtäläisyyksiä, puutarha, huono onni ja autojen samat rekisterinumerot. 313 on toisen munintapäivä ja toisen syntymäpäivä.
Tämän maasta nostettavan veijarin rekkarissa on kirjaimiakin, hän vaan ei aina muista niiden järjestystä. Ä – äkkipikaisuus, E – epäonni ja V – vastoinkäymiset eli nekin sopivat miehen elämää kuvaamaan. Ikä kylläkin on hänestä koulinut päättäväisemmän ja itsevarmemman maailmanvalloittajan.
Autolle päästiin, sänky levitettiin. Iltapalan jälkeen miehet sujahtivat makuupusseihinsa. Aku tosin ei ollut vakuuttunut, kuvasiko sana sujahtaminen hänen kömpimistään pussin uumeniin. “Raakun kuin varis” parahti mies kivusta ähkiessään.
“En tällä äänellä takuulla kelpaisi edes sekakuoroon” voihki mies. Hän oli tallentanut jo hakemuksen pöytäkoneelleen ja nyt päätti makuloida, mitätöidä sen kotiin palattuaan. Taitaa myös puulaakihommat toviksi jäädä, ei miehestä olisi nahkakuulan, jalkapallon potkijaksi mukavassa äijäporukassa.
Sakulla oli heittää kelpo ehdotus, mitä Aku voisi kotisohvalla tehdä. “Ota sukkakudin käteesi ja tee sukat.” Toki hän aavisti, että Aku ennemmin makuuttaisi ruhoansa ja lukisi sarjakuvia. Saattaisipa mies siinä sivussa viiniäkin makustella.
Lue myös tämä: EVA – KALEVALASTA KULLAN KAINALOON JA ÄÄNESTÄMÄÄN
AUTOMATKA LAPISSA – KOMMELLUKSISTA SATTUMUKSIIN
Matka jatkui Enontekiölle ja kohteena oli Pallas -Yllästunturin kansallispuisto. Pahakurun autiotupa oli suunnitelmissa ennen Akun sähellystä sammakon kanssa, vaan ei enää. Kipu pakotti lyhentämään kävelymatkoja, patikointi ei onnistunut.
Huono yö aiheutti Akussa pientä alakuloa ja miehellä oli jotain yhteistä sammakon kanssa – kumpikaan ei pysty kääntämään päätään. Akulla ohimenevä vaiva, lähinnä kyseessä lievä akuutti stressi siitä, kuinka päivä siitä jatkuisi. Illaksi oli aikomus tutustua seudun ravintoloihin ja pistää jalalla koreasti.
Arvatenkin Saku toimi kuskina tuon 160 kilometrin matkan. Akulla oli tekemistä jo pelkän istumisen kanssa. Jos takakumara ei ollut hyvä, sitten jokin muu asento. Ei mies vielä periksi suunnitelmille antanut. Panadolia poskeen ja eteenpäin.
Auton heikko akustiikka tuotti meteliä, ei se reissaajia haitannut. Miehet hoilasivat duettona tuttuja hittejä ja Aku rämpytti ilmakitaraa. Se sai toimia kotiin jääneen akustisen lajitoverin sijaisena. Musikaalinen Aku oli aina oppinut soittamaan korvakuulolta, ei hän nuotteja tarvinnut. Aikoinaan alan iltakurssinkin keskeytti.
Tankkaustauko autolle, miehille ja puhelimille. Akunlaturit kulkivat taskussa, niin puhelintenkin akut latautuivat miesten ruokaillessa. Vielä pikainen kauppareissu.Miehet tasaisivat ruokakuluja kokkailemalla mökillä itse. Saunajuomat ja makkaratkin kuuluivat ostoslistalle.
Lisäksi miehet halusivat kannattaa paikallisia käsityöläisiä ja ostivat aidot kuksat. Niille olisi illemmalla käyttöä. Sakun kaveri oli neuvonut miehiä yöpymään, saunomaan ja uimaan tuttavansa mökillä. Ei edes lokakuinen viileys uimista estäisi.
Mökillä kahvit keitettiin ja oltiin valmiit saunomaan. Pyyhkeet, kuksat ja saunajuomat mukaan ja menoksi. Tämä ilta oli pyhitetty saunakulttuurille. Miehet nauttivat löylyistä ja saunakuuppa sai liikettä. Välillä vilvoiteltiin ja nautittiin viileitä juomia.
“Uimakuteet unohtui” parahti Saku. “Kuka niitä nyt tarvisi, mennään nakupelleinä” kuului Akun vastaus. Niin kaverukset pulahtivat vilvoittavan veden virkistävään syleilyyn.
Rannalta kuului puhetta, naiset viittoilivat uimareille karttaa heiluttaen. Miehet tiesivät ettei kieli ollut Satakunnan murretta, mutta jotain outoa se oli. Naiset hoksasivat miesten alastomuuden ja hakivat autoltaan vaatetusta ensihätään. Saku sai mustan paitulin ja Aku villakuituisen kukkakuosisen mekon.
Kartasta selvisi, että naiset olivat Siperiasta ja tuo outo puhe oli jakuutin kieltä. Naiset olivat matkalla Nunnasen kylään ja olivat eksyksissä. Miehet piirsivät paperille suorimman reitin. Vakuuttavat “nunnamaiset” mekkomiehet esittivät naisille ruokakutsun ja yllättäen kutsu sai naiset nyökkäämään.
Makkarat paistettiin ja pahkakuksista naukattiin kaljakulauksia. Vieraille kotikaljaa, olihan heillä vielä ajomatkaa jäljellä. Naiset halusivat kuvan tapaamisesta muistoksi. Akulla oli vaikeuksia; lonkka kipuili, mekko kutitti ja vatsassa kimpoili ilmakuplia. “Nyt ei mekkokangas takaa kohoile” tuumasi mies itsekseen ja pakotti hymyn kasvoilleen.
TANSSIA, LOGIIKKAPELEJÄ JA EPÄONNEA
“Ei tällaista linnakundia kukaan tanssimaan hakisi” sanoi Saku partaa ajaessaan. Sen verran Rakuunalla oli armeijakuria muistissa, että särmä olemus oli tavoitteena. Aku otti riskin ja korttipakan. Mies laittoi kunkut pöydälle kuvapuoli alaspäin. Pata- tai herttakunkku vapautti parranajosta … käteen jäi patakukku ja leukaan partakarvat.
Taksilla päästeltiin kylille. Paikallisessa ravintolassa oli hyvä meno päällä. Sakua jo pian haettiin tanssin pyörteisiin. Miehen hyvä pohjakunto mahdollisti humpat ja jenkan jytkeet. Aku haaveili hitaasta tanssista, jos lonkka sen kestäisi.
Nuori kultakutrinen neito niiasi Akun edessä. Nainen tunnisti miehen erään samaan osakuntaan kuuluvan pojan kummisedäksi. Aku tunnusti, että hän oli aina ollut huono aikakummi. Hän oli ollut lahjakummi, muistanut poikaa ja laittanut kortteihin kuvan itsestään. Näin hän varmisti ettei pojalla olisi hänestä mitään hassuja harhakuvitelmia.
Tanssi kulki melko hyvin kunnes elämän raakuus yllätti – jälleen kerran. Jonkun naisen piikkikorko survoi Akun pikkuvarpaan, mies sai kirjaimellisesti “akuhoitoa”. “Kaikki ei käynyt kuin nakutettu” huokaisi mies saatellessaan tyttöä ystäviensä luokse. Sentään kummipoika saisi terveisiä tältä kovan onnen akuankalta!
Tässä kohdassa Rakuuna-Saku alkoi muistuttamaan yrttikaimaansa. Häntä harmitti reissukaverin heikko matkakunto. Voitiinko reissua jatkaa vai pitikö Aku evakuoida Lapista turvallisemmille seuduille? Lomailua päätettiin jatkaa.
Tovin Aku sai vakuutella, että tilanne ei niin paha ollut. Eihän kyseessä ollut mikään vaarallinen maksakuolio. Mies tiesi usein olevansa ja käyttäytyvänsä kuin aasi, niin ei kyseessä ollut aasin mutakuumekaan – vain miehen lonkka ja varvas hidasteina.
Seuraavan päivän Aku vietti makuulla. Saku ruokki toipilaan kuin jänöjussin makuukseensa, jotta jalka saisi lepoa. Akulle maistui Sakun paistamat suolakurkulla täytetyt letut, jauhopaakutkin sujahtivat kurkusta alas.
Iltakuudelta miehillä oli valmiit suunnitelmat aamuksi, 300 kilometrin ajo Kemijärvelle. Loppuillan kaverukset pelasivat korttia ja ratkoivat logiikkapelejä. Saku ratkoi pari haastavampaa kakuroa. Aku opetteli sudokun saloja, mutta pian kyllästyi. “Pelilauta ja arpakuutio sopii mulle, kynähommat ei” tuhahti hän.
Äkkipikainen Aku vertasi itseään kirsikankukkaan, sakuraan. Se symboloi Japanissa uutta alkua, buddhalaisuudessa katoavaisuutta. Kirsikankukka oli samuraiden symboli, vertauskuva soturin elämästä: kypsyy, puhkeaa kukkaan, loistaa hetken ja putoaa. Niin kävi Akullekin, taas kerran. Hän oli /on oikea epäonnen soturi.
Oli hän asunutkin vuoden Sakurassa, tuossa pienessä kaupungissa Japanissa. Aku tapasi siellä naisen, jolle jo suunnitteli keltakultaista kihlasormusta. Kihlausta ei sitten koskaan tapahtunut. Unelmien “akkakulta” oli tapaturman seurauksena menehtynyt. Usein Aku vei hautakummulle kukkia ja lopulta mies palasi Suomeen.

OLIPA HYVÄ ETTEI INARISSA KÄYTY
Auton nokka kaakkoon kohti Kemijärveä. Inarin maisemat jätettiin pois laskuista, se Akua vähän harmitti. Hän olisi halunnut nakuilla “omassa” järvessään, Akujärvellä. Paikan tuntenut Saku ei malttanut pitää suuta supussa. “Olisitko sammakkoa vai käsipohjaa uinut” mies kysyi. “Ainakin olisin hypännyt pää edellä”, vastasi Aku.
“Se hyppy olisi pitänyt ilmakuvata. Tiesithän, että nimi Aku on lyhenne sanasta Augustus, joka tarkoittaa kunnianarvoisaa. Sulle olisi pitänyt tehdä kunniakujakin”, jatkoi Saku. “Niin, ja olisit lehteenkin päässyt, kenties uuden palvontakultinkin aloittanut”. Kauempaa ei Sakulla pokka pitänyt, naurua ei voinut enää estää.
Sitten Akullekin selvisi, että Akujärvi on pieni kylä Inarissa. Jos veden äärelle tahtoi, niin piti mennä joko Alemmalle tai Ylemmälle Akujärvelle. Maineensa säilyttänyt ja pintakuivan nahkansa piilossa pitänyt Aku kiitti tiedosta. Enää ei miestä harmittanut.
240 kilometrin matkalla Sodankylään opiskeltiin paikkakunnan tietoja.
- Suomen toiseksi suurin kunta
- kaamos alkaa 20.12. ja kestää neljä päivää.
- Urho Kekkosen ja Pyhä-Luoston kansallispuistot
- vähän yli 8000 asukasta
- Tankavaaran kultakylä
Auto parkkiin ja miehet syömään. Maa oli valkoinen. Sodankylään usein tulee pysyvä lumi lokakuussa. Akulla jalassa puukengät – iso virhe. Maassa oli salakuoppa tai juuri siinä kohdassa ei ollut ilmakuivaa hiekoitussepeliä … Aku alkoi katsomaan maailmaa eri kuvakulmasta, sammakkoperspektiivistä!
Mies päästi suustaan sammakoita – uhkasi protestiksi hiekoittajan kakuttaa, heittää tätä kermakakulla. Fiksu epäonnen ankka päätti sittenkin käyttää rahansa järkevämmin. Hän ostaisi Rovaniemen Prismasta kuminauhan jumppahousujen nauhakujaan ja uudet salihanskat. Lonkka sai taas osuman, pitenisikö tauko salilta.
100 kilometrin ajon jälkeen oltiin Kemijärvellä. Siellä miehet yöpyivät ja virkistyivät Kylpylä-uimahalli Poukamassa. Ensin tutustuttiin kuntosaleihin. Saku treenasi alakuntosalissa ja Aku yläsalissa laitteita, jotka sopivat ikäihmisten käyttöön. Hän valitsi sen oman turvallisuutensa vuoksi, kolhuja oli jo riittävästi.
Aamutoimet tehty, takut hiuksista kammattu ja aamukahvit juotu – Akuun upposi useampi kupillinen. Startattiin kohti Rovaniemeä. Eikös pian pitänyt pysäyttää auto, Akulla oli tarve päästä puskakuselle. Mies tunsi itsensä kummaksi hyypiöksi pienessä metsikössä tien laidalla, kertoi huuhkajan äänenkin kuulleensa.
Saku oli odotellessa katsonut kartasta, että olivat sattumoisin Hyypiön kylässä. Hän tiesi, että jossain päin huuhkajaa sanottiin hyypiöksi. Ei malttanut mies olla Akua huudattamatta. “Sittenhän teitä oli siellä kaksi hyypiötä, sinun onnesi ettei se toinen saalista puskissa pieniä matoja” murjaisi hän.
Kesällä siellä olisi voinut kuulla rantakurvin ääniä, satunnaisesti tuon kahlaajan voi bongata Kemijärvelläkin. Suomessa pesimäkannaksi on arvioitu 3 – 5 paria. Laji on rauhoitettu ja äärimmäisen uhanalainen – linnun onni ettei se törmännyt Akuun.
Toinen kahlaaja, punakuirikin oli jo lähtenyt talveksi pois. Sen äänen varmemmin kesällä kuulisi, Lapissa niitä pesii noin 300 paria.
Oli hyvä, että Urho Kekkosen kansallispuiston alue Inarissa jäi väliin. Luttojoen raakkukanta vähenee kaiken aikaa. Varmasti olisi tämä herra Aku rauhoitetun ja uhanalaisen jokihelmisimpukan, raakun päälle astunut. Jos poloinen yksilö olisi henkensä menettänyt, saattaisi Akun kukkaro olla keventynyt 589 eurolla.
SAAKURIN ROVANIEMIKIN VIELÄ YLLÄTTI
Matkaa oli jäljellä 60 kilometriä. Auto alkoi pitämään outoa nakutusta. Kääntyessä kuului nakuttava ääni, miehet tiesivät sen viittaavan vetoniveliin – yleinen vika, jos autolla ajetaan kuoppaisilla teillä. Kuoppiahan heillä on matkassa ollut – nyt ei ollu aikaa autoa korjauttaa.
Rovaniemellä käytiin salihanskat ostamassa. Aku kokeili otteen pitoa ja nosti 10 kilon kahvakuulaa. Ote lipesi, valmiiksi arka varvas vaimensi kuulan putoamista lattialle. Miehellä oli mielessä ainakin satakunta voimasanaa, hän kykeni sanomaan vain “saakuri, että sattuu”. Ja Akullehan usein sattuu ja tapahtuu!
Punainen paku palautettiin samaan paikkaan, josta miehet sen löysivät. Sakulla oli aina sanat ja anagrammit hallussa – niin nytkin. Hän kirjoitti sukulaismiehelle, Aakulan Antille, viestin auton viasta. Paperissa luki “leivonen vatkuttaa /vauvan kattoteline”. Kuinkahan kauan Antilla kestäisi keksiä, että auton vetonivel nakuttaa!
Rovaniemen vaakuna oli viimeinen silmiin osunut asia ennen koneeseen nousua. Aku laittoi korvillensa uudet sankakuulokkeet, jotka oli jollain reissulla hämärältä kauppakujalta ostanut. Hän oli fanittanut kosovolaista jalkapalloilijaa, Albert Bunjakua, ja halusi samanlaiset kuin tällä oli.
Kuului vain rahinaa … Akulle oli myyty salakuljetettu piraattiversio. Nyt hän älysi, miksi tuolle kauppakujalle oli pitänyt kulkea salakulun kautta. Eikä mies ollut ottanut huomioon, että huijareilla on erilainen tapakulttuuri kuin muilla kansalaisilla
“Onneksi on matkavakuutus, Helsingissä lääkäriin” tuumasi Aku. Hän tiesi saavansa sairauslomaa, mielessään jo jatkoi työsähköpostin lomakuittausta. Sitten hän antaisi kehonsa vaivoille aikaa parantua. Jos ei joku vauvakuume suunnitelmia sotkisi, niin kultakuumeen iskiessä hän palaisi Lappiin.
Postilaatikossa odotti sateesta kostunut ikkunakuori, lasku mönkijän suojakuomun korjauksesta. Aku arkistoi maksamansa pintakuivan laskun mappiin ja varmemmaksi vakuudeksi kuvasi sen kännykällä. Lasku innosti ahkeraan säästämiseen …
… Miehen kuumeinen mieli kaipasi jo uutta reissua Lappiin – rapakuntoinen ruho vain piti ensin saada kuntoon. “Ottaisikohan Saku minut vielä matkakumppaniksi? Olimme oiva pari, kuin Tiku ja Taku. Sakun mielipide painaa vaakakupissa paljon. Jos soitan, niin kumpikohan vastaa Saku vai Rakuuna?” pohti tämä ontuva roskakuski.
PS. Kerro, kuinka monta akua sinä tästä elämänmakuisesta tarinasta löysit?
Lähteet:
Google
Kielitoimiston sanakirja
Luontoportti.com
Meilläkotona.fi
Wikipedia
0 kommenttia