Valitse sivu

ULLA SEIKKAILULLA

Ulla saa kirjeen

Mietitkö, mitä Ullalle, vanhalle ystävälle kuuluu? Ette ole hetkeen toisistanne kuulleet.
Yllätä hänet! Carpe diem – tartu hetkeen. Etsi kynä ja paperia. Istu pöydän ääreen.
Tässä hyväksi koettu vinkki minulta sinulle:

Ulla on aina viihtynyt keittiössä. Hän on ahkera, iloinen ja käsistään kätevä.
Näillä tiedoilla pääset jo hyvään alkuun. Muistele menneitä, yhdessä vietettyjä hetkiä.
Pakkaa vilkas, maukas mielikuvitus vielä matkaan mukaan. Kyllä tästä hyvä tulee!

Kirjoita Ullalle kirje – kynällä omalla persoonallisella käsialalla.
Valitse kaunis kirjepaperi ja kullanvärinen kuori. Teetä valokuvastasi postimerkki.
Anna palaa. Ole rohkea. Tätä yllätystä Ulla ei koskaan unohda – et kyllä sinäkään.

Hei Ulla, mitä sulle kuuluu? 
Luulin nähneeni sinut metron rullaportaissa Helsingissä pari viikkoa sitten.
Nyt halusin kirjoittaa sinulle ja muistella menneitä. Osoitepalvelusta sain osoitteesi.
Puhelimeen en tohtinut tarttua, numerokin on vielä selvittämättä. Sen verran jännitti.

Kyllä mulla on käynyt hyvä bulla, kun sain sinusta niin upean ystävän jo varhain.
Lapsina asuimme samalla seudulla, viihdyimme yhdessä. Teille sai aina tulla
ja leikkiä monella eri lelulla – usein tuntitolkulla.

Oli ihan hilkulla että tiemme erkanisivat heti kansakoulun jälkeen.
Sinä pääsit suoraan oppikouluun ja minä sain jännittää tavalla karulla – ehdot ruotsista.
En selviäisi sanailulla, juonittelulla tai irtopisteiden kalastelulla.

Alkukesä oli erilainen. Päivät täyttyivät sanojen hahmottelulla ja kieliopin kertailulla.
Onneksi sinä olit mahtava apuope ja jaksoit kannustaa. Meillä oli hauskat ruotsalaiset
nimetkin – Pernilla ja Lillemor. Suoritin ehdot helposti. Vieläkin saan kiittää Ullaa, ei
tullut mulle ruotsista pakkopullaa! Kesä jatkui ansaitulla lomailulla.

OPPIKOULUSSA OPETELTIIN

Oppikoululla oli meille paljon annettavaa – teoriassa ja käytännössä.
Kotitaloustunneilla opimme tärkeitä perustaitoja. Keitimme, paistoimme ja leivoimme.
Sinä olit ”kätevä emäntä” jo silloin. Hyvin viihdyit keittiössä, tykkäsit kokkailla ja leipoa.
Minä loistin lähinnä maistellulla ja taitojesi ihastelulla. Muistatko, tuliko meille kinaa,
kumpi saa tehdä taikinaa? Ei tullut, vuorot arvottiin.

Hertta-opettajalla oli sanoja lapulla, ja pian oli meillä monenlaista jo alulla.
Opettaja: “Ulla, sinun lapulla lukee tänään sienilihapullat ja laskiaispullat.”
Minulla luki sitruunaiset kalapullat ja voisilmäpullat, melkein samat.
Tassut pesuun, essut eteen, myssyt päähän ja hommiin.

Sinä onnistuit aina kaikessa, oli herkullista ja kaunista tarjottavaa. Entäs minä?
Kerran jos toisenkin tein jonkin hassun mittavirheen, ja tulos oli outo, erilainen.
Pitkopullasta tuli jättimäinen junttapulla. Aina selvisin Hertan kuuntelulla ja
rauhallisella juttelulla.

Kerran tarvitsin neuvojasi englannin tunnilla. Jokainen kävi vuorollaan taululla 
sanoja kirjoittamassa – en löytänyt omaani. Sinun avullasi keksin siihen syyn.
Minä seikkailin ihan väärällä sivulla. Vieläkin muistan tuon sanani, lullaby.


LAULAJIIN IHASTUTTIIN

Sitten aloimme fanittaa laulajia. Yhtenä päivänä juoksin teille kullanarvoinen kasetti
kädessäni. “Tämä sinun pitää kuulla.” Olin äänittänyt Nuorten Sävellahjan kappaleita.
Loikoilimme onnellisina makuulla hyvää musiikkia kuunnellen. Oi niitä aikoja!


Unelmilla ja haaveilulla on sijansa, niin myös muistelulla.
Kyllä meillä pieniä kuvia idoleistamme oli. Toisin oli Sadulla, hänellä oli kullanhohtoinen
valtava juliste. Annulla kävi hyvä tuuri, Danny tuli vastaan kadulla – ja antoi nimmarin.

Muistatko, mitä Hannulla ja Manulla oli? Sellaiset T-paidat, joissa oli Elviksen kuvat.
Joka kullannupulla, jannulla ja pimulla oli jotain enemmän kuin meillä. Oli kamerat,
filmirullat ja merkkifarkut. Kyllä joillain oli tapana leuhkiakin tavaroillaan.

Annoimme heidän luulla, että emme me moisesta hullaannu. Salaa olimme usein
kateellisina suut mutrulla ja hoimme mielissämme “ pitäkää turvat rullalla.”

Meillä oli kirjeet, liikunta ja hauskat mummot. Kun saimme postia ulkomailta,
riensimme ullakolle lukemaan. Mitä kerrottavaa kirjekamulla oli? Jotkin sanat oli
niin hassulla tavalla kirjotettu … aina emme saaneet selvää.

Kesällä kävimme pyörillä ajelulla, joskus vähän kauempanakin. Arpi jalassa on
muistona siitä vesiojaan päätymisestä. Ainakin opin kiristämään ketjut. Ei ollut sillä
tarulla sittenkään ihan onneton loppu.

Kokeilimme maantiellä rullahiihtoa ja -luistelua. Totta vie, mustelmiakin tuli.
Syksyisin lenkkeilimme valaistulla polulla. Serkullasi oli koira. Usein saimme
iltaulkoilulla ottaa sen mukaamme. Ei meitä säät haitanneet. Joskus palkitsimme
koiran jollain herkulla ja se meidät märällä kuratassulla.

Viikonloppuisin ilahdutimme mummoja viettämällä aikaa heidän kanssaan.
Muistan sen rullatuolissa (pyörätuolissa) istuneen mullantuoksuisen mummon.
Hän tosiaan piti kukista ja multaa oli paljon, aivan ämpäritolkulla.

Erään mummon pannulla paistui aina lettuja. Hän piti huolen, että joka letulla
oli paljon mansikkaa ja kermavaahtoa. Ei pelkoa laihtumisesta. Söimme hyvällä
ruokahalulla ja palkitsimme hänet laululla ja iloisella naurulla.

Auttelimme myös reissullaan olevia mummoja. Sisään taloihin pääsimme
portaille piilotetulla avaimella. Aamulla ja illalla vedimme rullaverhoja, jotta
näyttäisi asutulta. Sama tarkoitus oli pihavalojen sytyttelyllä ja sammuttelulla.

Joskus selvisimme vain kukkien kastelulla. Jos narulla oli pyykkiä, viikkasimme ne.
Joissan paikoissa oli muistettava pyyhkiä havulla hiekatkin rappusilta.

Muistatko vielä tarinan, jonka se varakas rouva kertoi turkistaan?
Krimiturkki kuulemma tehtiin karakullampaan karitsojen villasta.
Mulla soi edelleen päässä hokema “karkas kullan lammas.” 

Neitoja kuvassa


MAAILMALLE MATKATTIIN

Polkumme erkanivat oppikoulun jälkeen. Minä asuin hetken Ullavalla (on nykyisin osa
Kokkolaa) ja opiskelin hoitoalaa Tampereella. Nykyisin asun täällä pääkaupunkiseudulla.


1990-luvun lopulla tapasin sattumalta Kaisun, hän tiesi sinun muuttaneen Itä-Suomeen.
Olit silloin emäntänä jollain koululla. Sinun jo oppikoulussa saavutetulla taidolla osasin
keittiöalaa arvaillakin. Olithan niin taitava jo silloin.

Minulla on ollut vähän epäonnea, halusivat pullauttaa jo työelämästä pois. Selkä oikkuili
ja olo oli kuin maahan poljetulla roskalla. Valvoin yöt ja aamulla silmät tihrullaan
raahasin itseni hoivakotiin. Sitten tuli päivä, kun postiluukulla odotti päätös – saan
jatkaa osa-aikaisena. Viihdyn hyvin työssäni vanhusten parissa.

Olisi kiva tavata, ja muistella menneitä. Paljon meille sattui ja tapahtui yhdessä kuljetulla nuoruusvuosien matkalla. Ei meiltä puheenaiheet lopu, jatketaan sillä jutulla, mihin
viimeksi jäätiin. Ei pysyisi meidän suut supulla, ei kauan ainakaan.

Missä ja koska herkuttelisimme täytekakulla ja kahvilla?
PS. Montako “ullaa” löysit tekstistä? Jos pääsit lähelle
oikeaa, niin minä piffaan nuo kekkerit!
T.  Lillemor


0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Blogia kirjoittaa

”Hei, minä olen Erja, iikan akka. Helsingissä vietin lapsuuteni ja nuoruuteni.

Valoherkkyys astui elämääni lupaa kysymättä vuonna 2002. Se teki minusta näköongelmaisen ja maailmasta kummallisen.

Lue lisää minusta

Yhteystiedot:

Korttiaskartelu iikan akka

Puhelin: 045 332 7462

Y-tunnus: 2554086-3