Onkohan Ulla kotona vai jollain hupsulla, sallitulla seikkailulla? Mietit, mitä vanhalle oppi- ja emäntäkoulun aikaiselle ystävällesi kuuluu. Ette ole vuosikymmeniin toisistanne kuulleet. Varmasti jo Googlesta olet häntä etsinyt ja nykyisen nimen löytänyt. Älä mieti! Anna palaa!

Yllätä hänet tempulla harkitulla! Carpe diem – tartu hetkeen. Ota kynä ja paperia. Kirjoita kirje,  kynällä persoonallisella käsialallasi. Valitse kaunis kirjepaperi ja kullanvärinen kuori. Teetätä valokuvasta postimerkki. Ole rohkea. Tätä yllätystä Ulla ei koskaan unohda – et kyllä sinäkään.

Ulla oli aina viihtynyt keittiössä. Hän on ahkera, iloinen ja käsistään kätevä. Näillä tiedoilla pääset jo hyvään alkuun. Muistele menneitä, yhdessä vietettyjä hetkiä. Pakkaa vilkas, maukas mielikuvitus vielä matkaan mukaan. Kyllä siitä hyvä tulee!

Hei Ulla, mitä sulle kuuluu?
Äsken radiosta kuulin tutun laulun – Tula tullallaa, posket pullalla, on sillä pojan kullalla! Sinä tulit heti mieleen ja päätin siltä istumakta kirjoittaa sinulle pitkän kirjeen. 

Luulin nähneeni sinut metron rullaportaissa Helsingissä pari viikkoa sitten. Nyt halusin kirjoittaa sinulle ja muistella menneitä. Osoitepalvelusta sain osoitteesi. Sen verran julmetulla tavalla minua jännitti, että puhelimeen en tohtinut tarttua. Numerokin on vielä selvittämättä. 

Kyllä mulla on käynyt hyvä bulla, kun sain sinusta niin upean ystävän jo varhain. Lapsina asuimme samalla seudulla, viihdyimme yhdessä. Teille sain aina tulla ja leikkiä monella eri lelulla – usein tuntitolkulla. Mahtaa maisemat kotikonnulla nykyisin olla aivan toisenlaiset. 

Oli ihan hilkulla, että tiemme erkanisivat heti kansakoulun jälkeen. Sinä pääsit suoraan oppikouluun ja minä sain jännittää tavalla karulla – ehdot ruotsista. En selviäisi sanailulla, juonittelulla tai irtopisteiden kalastelulla. Alkukesän päivät täyttyivät sanojen hahmottelulla ja kieliopin kertailulla.

Onnella ja pienellä fuskulla taisin ehdot läpäistä. Sinä olit mahtava ja kannustava apuope. Oli meillä hauskat nimetkin – Pernilla ja Lillemor. Vieläkin saan kiittää Ullaa, ei tullut mulle ruotsista pakkopullaa! Lopulta kesä jatkui ansaitulla lomailulla.

OPPIKOULUSSA VIMMATULLA INNOLLA UUTTA OPITTIIN

Oppikoululla oli meille paljon annettavaa. Kotitaloustunneilla tärkeitä perustaitoja opimme.
Sinä olit kätevä emäntä jo silloin. Minä loistin lähinnä maistellulla ja taitojesi ihastelulla. Muistatko, tuliko meille kinaa, kumpi saa tehdä taikinaa? Ei tullut, vuorot arvottiin.

Opettaja Tertulla oli sanoja lapulla, ja pian oli meillä monenlaista jo alulla. “Ulla, sinulla tänään sienilihapullat ja laskiaispullat.” Minulla luki sitruunaiset kalapullat ja voisilmäpullat, melkein samat. Olivatkohan yöllä kaikki pullat unessa samalla sallitulla seikkailulla?

Sinä onnistuit aina kaikessa. Entäs minä? Kerran jos toisenkin tein jonkin oudon mittavirheen, ja tulos oli sitten erilainen. Aina selvisin Tertun rauhallisella kuuntelulla ja hallitulla juttelulla.

Äidinkielestä tykkäsin. Pisteellä ja pilkulla oli omat paikkansa. Joskus tosin taisin sanoja muuten kuin toivotulla tavalla kirjoitella. Kurillani tarinoita höystin hullulla huumorilla, jollain jekulla tai murrekaskulla. Takuulla opettajan huulet eivät pysyneet suipulla tekstiä lukiessaan.

Uskontotunneilla oli mukava kuulla, millaisia tapoja ateistilla, hindulla tai vaikka buddhalaisella on. Vannon käsi sydämellä ja sormet raamatulla, että kaikesta opitusta on aina jotain hyötyä. Itse ainakin imin tietoa sisääni kuin imuri, hurinalla ja kovalla imulla.

Maantiedosta muistan, että monella valtiolla on ollut risainen ja sotainen historia. Näin ainakin Guinea-Bissaulla, Palaulla, Perulla ja Vanuatulla. Eikä naurulla ole aina ollut sijaa Naurunkaan historiassa. Senkin muistan, että Ulla-joki on Padronin laaksossa Galiciassa Espanjassa.

Matikassa jotenkin pärjäsin ja taululla usein lukuja ynnäilin. Mutta sillä halvatulla liidulla oli tapana katketa, kai sen liialla puristelulla tuhosin. “En sentään punastunut” hiljaa mutisin ja laihalla lohdulla itseni rauhoitin. Kukaan ei saanut luulla, että poikien vuoksi poskiani punasin.

Kauhulla muistelen biologiankokeita. Kaikki tiedot eivät tehneet saparoitteni alle pesää. Koska hauki on kudullaan? Millainen väritys on tietyllä linnulla; pajusirkulla tai uikulla? Sen kyllä muistin, että punapäänarskulla on punainen pää.

Jutut seitsenpistepirkoista eli leppäkertuista kiinnostivat. Niiden touhuista ennustettiin säätä ja veikattiin onnea. Sun kädelle tuli kerran muutama yhtä aikaa, se merkitsi suurta onnea. Sitten yksi niistä levitti siipensä ja sait esittää toivomuksen. Muistatko, mitä toivoit?

Tällä Suomen kansallishyönteisellä on oiva keino varoittaa pahasta maustaan – kirkas väri. Ei me oltu petoja eikä ajateltu sitä syödä. Se leppäkertulla oleva kaunis punamusta kuori teki tuosta ötökästä niin kauniin. 

Kerran neuvojasi englannin tunnilla tarvitsin. Jokainen vuorollaan ääneen uusia sanoja lausui – en löytänyt omaani. Sinun avullasi siihen syyn keksin, seikkailin ihan väärällä sivulla. Vieläkin tuon sanani muistan, lullaby (kehtolaulu).

Käsitöistä opettaja palkitsi minut nelkulla, miksi ihmeessä. Olin saanut valmista, pitkät housut yhdellä pultulla ja sormetkin pärjäsivät vain toisella vantulla (nollalla peukulla). Tekaistulla rannekivulla sain vapautuksen sen toisen tikkuamisesta. Eräänlaista luovuutta tuokin!

Tuosta tulikin mieleen ne esiintymiset liikuntasalissa esiripulla erotetulla ja korotetulla näyttämöllä. Jossain juhlassa musisoin luutulla, sillä mandoliinin tapaisella näppäilysoittimella. Tuloksena oli taidetta enemmän äänellä kuin laadulla. Saatoinpa kerran samaa taidetta tuottaa harpullakin – isolla näppäiltävällä kielisoittimella. Kyllä maailmaan silloinkin ääntä mahtui!

Olisikohan vielä pitänyt mölytä harmonikalla, kurtulla? Se olisi voinut olla idullaan olevan tulevan muusikon alkusoitto. Tai sitten olisi osa yleisöstä saattanut olla naama vinksin vonksin kurtulla.

HIRVEÄLLÄ HINGULLA JA HOPULLA TEINEINÄ TOUHUTTIIN

Sitten aloimme laulajia fanittaa. Yhtenä päivänä juoksin teille kullanarvoinen kasetti kädessäni. “Tämä sinun pitää kuulla.” Olin äänittänyt Nuorten Sävellahjan kappaleita. Sitten loikoilimme sängyllä makuulla musiikkia kuunnellen. Monella suositulla oli kuumia hittejä. Oi niitä aikoja!

Unelmilla ja haaveilulla on sijansa, niin myös muistelulla. Kyllä meilläkin joitain pieniä kuvia idoleistamme oli. Toisin oli Soinnulla, hänellä oli kullanhohtoinen valtava juliste. Annulla kävi hyvä tuuri, Danny tuli vastaan kadulla ja antoi nimmarin. Kyllä tyttö olikin kuin puulla päähän lyöty pari päivää.

Muistatko, mitä Hannulla ja Manulla oli? Sellaiset T-paidat, joissa oli Elviksen kuvat. Joka murkulla ja kullannupulla, jannulla ja pimulla oli jotain enemmän kuin meillä. Oli hienot kamerat, filmirullat ja merkkifarkut. Aatulla, Eetulla ja parilla muulla hepulla oli tapana leuhkiakin tavaroillaan.

Annoimme heidän ymmärtää, että emme me moisesta touhusta hullaantuneet. Salaa olimme  kateellisina suut mutrulla. Mielissämme hoimme “pidä turpa rullalla, puhu suulla soukemmalla.”

Meillä oli kirjeet, liikunta ja hauskat vanhukset. Kun saimme postia ulkomailta, riensimme ullakolle lukemaan. Mitä kerrottavaa kirjekamulla oli? Jotkin sanat oli niin hassulla tavalla kirjotettu … aina emme saaneet selvää.

Kesäpäivät täytimme yleisurheilulla, soudulla, uinnilla tai jollain muulla ajankululla. Joskus saimme ampua pahvitauluun vaarisi kanssa lutkulla, ilmakiväärillä. Niitä reikiä ei maalitaululla montakaan ollut, mihin lie ne panokset katosivat. 

Usein kävimme pyörillä ajelulla, joskus kauempanakin. Arpi jalassa on muistona siitä vesiojaan päätymisestä. Ainakin opin kiristämään ketjut. Ei ollut silläkään tarulla sitten ihan onneton loppu. Pumpulla ja korjaustaidoilla monesta ongelmasta me tytöt selvittiin.

Serkullasi oli koiratarha. Usein saimme ulkoilulla ottaa jonkun talutettavan mukaamme. Meille ei ollut rodulla väliä eikä meitä säät haitanneet. Ulos mentiin sumulla ja udulla, tihkulla ja tuiskulla. Joskus palkitsimme koiran jollain herkulla ja se meidät parilla haukulla ja märällä kuratassulla.

Viikonloppuisin ilahdutimme mummoja viettämällä aikaa heidän kanssaan. Muistan sen rullatuolissa istuneen mummon mullantuoksuisen tuvan. Toisella kissalla, sillä riivatulla kirjavalla nartulla oli tapana kaapia kukkaruukulla. Multaa oli kaikkialla. Kiltisti jäljet siivosimme luutulla. Ei me mummolle näytetty, että usein teki mieli heittää kattia puukapulalla, kartulla.

Erään toisen mummon pannulla paistui aina lettuja. Hän piti huolen, että joka letulla oli paljon mansikkaa ja kermavaahtoa. Ei pelkoa laihtumisesta. Söimme hyvällä ruokahalulla ja palkitsimme hänet laululla ja iloisella naurulla.

Auttelimme myös sitä usein yön yli reissulla olevaa mummoa. Taloon sisään pääsimme portaille piilotetulla avaimella. Aamulla availimme rullaverhoja, jotta näyttäisi asutulta. Sama tarkoitus oli pihavalojen sytyttelyllä ja sammuttelulla.

Joskus selvisimme vain ihan pienellä jutulla, kukkien kastelulla. Jos pihalla narulla oli pyykkiä, viikkasimme ne. Joissain paikoissa oli muistettava pyyhkiä havulla hiekatkin rappusilta.

Kuinka sillä yhdelläkin ikälopulla, kaljulla papalla olikin niin mainio huumorintaju? Aina jollain ketkulla metkulla tämä ihana vanhus sai meidät jäämään pidemmäksi ajaksi tupaansa. Kyllä hän meitä valisti vanhoista kurjista ajoistakin. Kuulimme tarinaa nälästä, köyhistä ruodulla olijoista ja kunnalliskodeista. Noista tiedoista oli meille paljon hyötyä historiantunneilla.

Muistatko vielä ne vessareissut papan tuvan taakse? Siellä metsässä käytiin riu’ulla, piti pitää varansa ettei putoa. Siinä polullakin oli omat vaaransa. Se kiukkuinen pässi yletti niin lähelle ja joskus yllätti parilla kenkulla puskulla. Sitten koulussa istuttiin vain toisella kankulla.

Useammassakin tönössä oli jäätaidetta ikkunaruudulla. Pahimpia paikkoja tilkitsimme jollain vanhalla lumpulla. Joku mökki yllätti kitkerällä katkulla, aivan kuin kattoa ei olisi varustettu savupiipulla lainkaan. Tuuletimme ja palelimme. Kotimatkalla viiletimme ladulla sukset suhisten, jotta pysyisimme lämpiminä.

Muistatko vielä tarinan, jonka se varakas rouva kertoi turkistaan? Krimiturkki kuulemma tehtiin karakullampaan karitsojen villasta. Mulla soi edelleen päässä hokema “karkas kullan lammas”. 

VUOSI SALLITULLA SEIKKAILULLA EMÄNTÄKOULULLA

Jollain niin sanotulla kierolla tempulla sait minutkin emäntäkoulusta innostumaan. Itse en vielä silloin tarkasti haaveistani tiennyt. Ajatukset ajelehtivat ja olo oli kuin lastulla lainehilla. En sitä vuotta kadu, paljon tarpeellisia taitoja tarttui evääksi tulevaisuuteen.

Opin, että perinneruokalaji veripaltulla on monia nimiä. Muistan ainakin kampsun, rössön, kiskon, pretun ja roppanan. Ruoka-annokset höystettiin tillinipulla tai koristeltiin persiljasilpulla. 

Minulla on vieläkin koulun ajoilta tallella reseptivihko. Siinä on omat sivut kakulla (täyte ompulla tai vatulla), tortulla & muulla makealla (lakulla, nekulla). Kinkulla, kuidulla, limpulla ja petulla oli omat aukeamat ja jotain repaleisia muistiinpanoja lantulla, mintulla ja rouskulla.

Talveksi eläimille kuivatettiin luonnonkasveista kimppuja. Tykkäsin rapsutella lampaita, varsinkin niitä mustia ja lelliä herkkukerpulla. Mun lempikanalla, Tiltulla oli tapana jutella tyttöjuttuja ennen kuin se jatkoi olkipehkulla kuopsutustaan.

Kerran yönseudulla jouduin elukoille ammattiapua soittamaan. Minä annoin tuikulla valoa ja nuorempi auttaja ruiskulla lääkettä. Pian sillä konkarilla, patulla oli homma hanskassa ja  kirotulla, krantulla kutulla parempi olotila. Ja pupullakin alkaisi taas papanat putoilemaan.

Nuorella lääkärinplantulla ja mulla ehti olla vähän silmäpeliäkin. Lihaksikas olemus kertoi, että mankulla oli pitoa paranneltu ja rautaa nosteltu. Niin kevyesti korkealla pompulla tämä hyppäsi aidankin yli. Ei, ei lähestynyt nuori urho minua treffikutsulla, mutta koulua muisti laskulla.

Kerran siirsin sahanpurulla lastattua kottikärryä. Ojan ylittävä silta oli korvattu kapealla lankulla … astuin harhaan … yhdellä liu`ulla olinkin ojan pohjalla. Tukka takulla ja aristavalla kintulla koitin päästä ylös. Olin pepulla osunut piikkilankaan, iso reikä muistona tuosta seikkailusta.

Toisen kerran piti pestä traktorin peräkärry letkulla. Peruutin, kärry oli linkulla milloin mihinkin suuntaan. Tunnetulla onnellani se maamieskoulun komein poika näki tuskailuni ja tuli apuun. Tilanteesta selvisin poskien hehkulla, punastelulla ja lupauksella yhteistanssista viikonlopun illanvietossa.

Tuohon tanssi-iltaan suhtauduin suurella odotuksella, juhlan tunnulla. Suihkulla oloni raikastin ja puuterihuiskulla kasvoja ehostin. Jotain illan viimeistä hidasta yhteistanssiksi uumoilin, mutta sillä komealla Ekulla oli muuta mielessä.

Jollain konnankoukulla poika sai minut heti alkuillasta pöydästä nousemaan. Ilta alkoi nopealla, jivestä kehitetty tanssilla, fuskulla. Ekulla oli askeleet hallussa, minulla ei. Liukkailla kengillä ja kapealla koltulla lattialla perässä bambina pyristelin.

Tanssin loputtua olisin halunnut poikaa potkulla tai pampulla kopauttaen kiittää. Liukas epeli oli jo pihalla paukulla; punkulla tai tentulla. Päätin epelin unohtaa, enää en koskisi häneen edes pitkällä tikulla. Ei tehnyt poika vaikutusta rikkaalla suvullaan. En muista, olinko loppuillan ollut naama pettymyksestä rutulla.

En tiedä, selittyikö asia ymmärryksen puutteella, korvavaikulla vai nautitulla litkulla … tyyppi yritti illan päätteeksi saatille päästä. Ei hän millään rahatukulla minua olisi voinut lepyttää. Pihalla kiukulla paiskasin kollia puisella työkalulla – ei ollut moisella ketulla mahdollisuuksia.

Ei ollut minulla sulhasehdokkaita liiaksi tungulla, sentään joku joskus ilahdutti kivalla silmäniskulla. No, muutama kyllä yllätti valjulla muiskulla, pikkupusulla. Poikiin tutustuttiin fiilispohjalta, mutulla ja intuitiolla. 

Yhdellä aamutorkulla soltulla alkoi olla samanlaisia tapoja kuin kotikylän deekulla. Ei sellaisen kanssa olisi selvinnyt pienellä itkulla ja surulla. Jos yhteen oltaisiinkin menty, niin ei olisi onnellinen loppu ollut sillä sadulla. Onneksi tällä (muuten tontulla) sinkulla oli jo silloin järki päässä!

Lue myös tämä: AKU – RAPAKUNTOINEN ROSKAKUSKI AUTOMATKALLA LAPISSA

MYÖHEMMÄN ELÄMÄN SALLITUT  SEIKKAILUT

Sinun ja minun polut erkanivat koulun jälkeen. Asuin hetken Ullavalla (on nykyisin Kokkolaa) ja jonkin aikaa Turussa. Joitakin sukulaisia asui siellä ja muutenkin Turulla oli minulle paljon annettavaa.

Tutustuin mukavaan pariskuntaan. Aamulla ja Sakulla on hauskoja tarinoita, varsinkin Sakun reissuista yhdessä kaverinsa Akun kanssa. Näillä kahdella veijarilla, Tikulla ja Takulla, on usein epäonnea matkassa, mutta aina ovat miehet pärjänneet.

Tampereella opiskelin hoitoalaa. Siellä tapasin mieheni. Menin naimisiin; oli sittenkin käyttöä hääpuvulla ja hunnulla. Pienen perheen saimme, yhden pojan. 

1990-luvun lopulla tapasin sattumalta Kaisun, hän tiesi sinun muuttaneen Itä-Suomeen. Olit silloin emäntänä jollain koululla. Sinun jo oppikoulussa saavutetulla taidolla osasin keittiöalaa arvaillakin. Niin monen lapsen kevätretket olet mahdollistanut maukkaalla eväsrepulla.

Uskon, että käsityöihmisenä kotisi on hyvällä maulla sisustettu. Joka matonhapsulla on kullakin tarinansa. Olisi ollut jännä käydä kapiokirstullasi penkomassa, monella minullekin tutulla tilkulla on varmasti ollut jatkokäyttöä. Ehkä vielä joskus siellä tapaamme!

Nykyisin asun täällä pääkaupunkiseudulla. Leskenä olen ollut jo useamman vuoden. Onneksi pojalla, Markulla, on Ulla-vaimo ja kaksi tyttöä. Lapsenlapsilla, Hipulla ja Mintulla, on usein tapana käydä luonani. Joskus kertoilen heille nuoruuden aikaisista seikkailuistani. 

Joskus he ovat kysyneet, miksi puhun Ulla Kullasta. Kerroin, että sukunimesi Kulla on perua isoisäsi Amerikan ajalta. Hän oli muuttanut nimen siellä helpommin lausuttavaksi. 

Kannustan Markkua reissaamaan sekä perheenä että vaimon kanssa kahdestaan. Otan tytöt niiksi öiksi luokseni. Lähdön hetkellä aina huikkaan “menehän siitä Ulla kullan kanssa sallitulle seikkailulle.” Kyllä minäkin vielä sen “oman” Ulla Kullan tapaan (nykyinen nimesi on vaikea).

Joskus tytöt ottavat koiransa mukaan yökylään. Pennulla on äänekäs kumilelu, arvatenkin aamut alkavat hurjalla sotkulla ja vingulla. On suloisella shih tzulla paljon energiaakin. Tytöt kertoivat innoissaan, että pentu piti mikrosirulla merkitä. Siitä koira sai nimekseen Siru.

Kun jäin yksin, aloitin tanssiharrastuksen. Se on mukavan sosiaalista ja hauskaa kuntoilua. Aikani tansseissa kävin ja naistenhaulla ahkerasti hain. Oliko kohtalon ivaa vai mitä, mutta usein se naisten hakuvuoro alkoi fuskulla. Ei hätää, olin jo ottanut tanssin askeleet haltuun!

Matkat töihin ja harrastuksiin kuljin kauan omalla Subarulla. Kerran tietämättäni rikkinäisellä vilkulla päästelin – poliisi muisti rapsulla. Hetken tuumasin, tarvinko autoa kaupungissa. Möin auton ja kuljen bussilla. Kuntoa hoidan ammattiliiton myöntämällä liikuntaedulla.

Minulla on ollut vähän epäonnea työelämässä, haluaisivat jo sieltä pois pullauttaa. Selkä on oikkuillut ja olo ollut kuin maahan tallatulla roskalla. Yöt valvoin ja aamulla silmät tihrullaan raahasin itseni hoivakotiin. Ei elämää voi liikaa suunnitella, kaikki ei aina mene sillä niin halutulla omalla tavalla.

Viihdyn vanhusten parissa. Minulla on heidän kertomansa mukaan sama asema kuin uskotulla ystävällä. Kesällä keinutellaan kiikulla ja höpötellään, tosin silloin ei saa liikaa tuulla. Mielelläni kävisin valtion rahakirstulla hankkimassa tuulensuojia ja muita lämmikkeitä … vaan ei siellä ole mitään annettavaa.

HARRASTUKSIA, TYÖTÄ JA MUMMOILUA

Sitten tuli se päivä, kun postiluukulla odotti päätös – saan jatkaa osa-aikaisena. Hyvä, että jotain virkaa on vielä tällaisella vanhalla harpulla. Paljon olen joutunut olemaan saikulla, ei nilkulla hoitajalla voi niitä raskaimpia hommia teettää. 

Fyysistä kuntoani olen vaalinut luotetulla paljon poljetulla kuntopyörällä. Vaikka olenkin varustettu vähän lepsulla luonteella, niin kuntoutumisen olen hoitanut taatulla tahdonvoimalla. Millään turhalla oikulla en treeniä skippaa, hoidan ne fysioterapeutin kanssa sovitulla tavalla. 

Joskus haluan mennä kävelylle raittiiseen ilmaan. Siellä vaan joutuu usein olemaan veitsi kurkulla, ne sähkölaudat säikyttelee niin paljon. Vaikka kyllä kaduille kaikkien pitäisi hyvällä sovulla mahtua kulkemaan.

Henkinen kuntokin tarvitsisi hoitoa. Koti-iltoja on niin paljon, tekisi mieli telkulla heittää sitä syytöntä vesilintua. Ei aina viitsi lukea lehtiäkään. Niissä juorutaan, miten jollakin puolinakulla (mulkulla) julkulla nyt menee. Meneekö paremmin vai huonommin kuin rentulla ex-kihlatulla.

Kerran kuussa me kokoonnumme kivalla iltavirkulla peliporukalla yhteen ja pelaamme korttipelejä. Yleensä aloitamme fuskulla tai paskahousulla ja loppuilta kuluu vaikka huutopussia pelaillen. Tuloksista pidämme kirjaa tietokoneella – ei paperilla.

Toisin oli silloin silloin opiskeluaikana. Ei tiedetty tietokoneista ja levykkeistä. Ei ollut tieto lerpulla, korpulla eikä rompulla. Oli elämä aivan toisenlaista kuin nykyisin. Aivan kuin paperimatskulla ei olisi mitään arvoa, kaikki data on koneella tai pilvessä. Nyt saa pelätä, että joku tekee kiusaa vuodetulla hetulla/sotulla.

En tunne kulkevani nykyajassa kuin kala vedessä. Tuntuu kuin muikulla tai raudulla olisi elo helpompaa. Muista vedenelävistä en niin tiedä, mutta minulla ja raakulla on jotain yhteistä. Olemme molemmat rauhoitettuja ja uhanalaisia …

En ole enää urani huipulla, elämä on mukavaa näinkin. Ei ole tarvetta ulkomaille matkustaa eikä tuomisia tullata. “Aika kultaa muistot” tuon lauseen usein töissä kuulen. On tällä omallakin seikkailulla tapahtunut paljon sellaista, mitä jo voisi kullata. Ja osan kyllä voisi varmasti mullata!

On kirjeellä pituutta kuin jollain romskulla, jota nuorena luettiin. Olisi kiva tavata, ja menneitä muistella. Paljon meille sattui ja tapahtui yhdessä kuljetulla seikkailulla. Ei meiltä puheenaiheet loppuisi; jatketaan sillä jutulla, mihin viimeksi jäätiin. Ei pysyisi meidän suut supulla, ei kauan ainakaan.

Lopetan runorobotin tekemään haikuun:

Kukkula, luonto.

Korkealta tähystät

ehtiikö haikeus.

Ps. Ei ehdi haikeus, jos tiedän tapaavani sinut uudella yhteisellä, sallitulla seikkailulla!
Psst. Montako kertaa silmiisi osui ulla tässä tarinassa?
T. Ystäväsi Aili

Lähteet:
Google
Wikipedia