Joka iikka /akka voisi, jos tahtoisi … kyllä, kyllä, jotain tahtoisin minäkin, kunnialla pystyssä pysyä.
”Olo on niin rento ja raukee” lukee tuossa mainoksessa. ”Kuinka tässä voisi olla rento”, ajattelen
ja jatkan polkemista. Ei, en ole rento, katkeaako matkani kuin kanan lento?

Tie on liukas ja pyörä jo parhaat päivänsä nähnyt. Minun tuurillani vielä kaadun. Haittaisiko se? Ei se minua haittaisi. Vähän se etenemistä hidastaisi ja sisua kasvattaisi. Kyllä minä liukkauden kukistan!

Haluaisitko sinäkin oppia jotain uutta, jonkin hyödyllisen taidon? Vastaatko ”kyllä, mutta … ”. Niin, mikä mutta? Kuvittele itsesi tuon pyörän ohjaimiin. Onko oma jalka jarrulla ja käsijarrukin päällä? Ota riski, sulje silmät. Vapauta jarrut. Alamäki alkaa, anna mennä! 

Veikkaan, että jotain tällaista koit

Olipa kivaa ja vapauttavaa! Miksi en tehnyt näin jo aiemmin? Turhaan olen etenemisen esteenä itse ollut. Ihan suotta olen tuota olkapäällä istuvaa pikku pirulaista kuunnellut. Aina tuo korvaani hoki “et pysty, ei sun kannata yrittää.” Wau! Ei kaduta kaasuttaminen, menopelikin on lommoton! 

Olenpas kauan tallannut tätä polkua; nyt se on jo kuralla ja minä täällä, samalla uralla. Milloin nuo seinät tuohon nousivat? Olen kuin vanha vinyylilevy; rahisen, jumitan, pyörin ympyrää. Ei, ei tätä enää! Tahdon ylös ja vapauteen! Sokkona näkee niin paljon! En vielä avaa, en edes kurki … 

Ensimmäinen askel, miten etenen? Mihin suuntaan? Eteen, taakse, ylös, vinoon? Kohdistanpa suljetut silmäni unelmien pinoon. Kaivan, nappaan sieltä sen alimmaisen. Käteni osuu aarteeseen, pohjalla kauan olleeseen. Vähän jo kurkistan! 

Nyt sen löysin! Näen itseni ekaluokkalaisena. Olin jo oppinut kirjoittamaan. Paperilla oli viesti, jonka olin aikuiselle itselleni kirjoittanut: “Opettele uusia taitoja. Laita vaan silmät kiinni, jos sua pelottaa. Hyppää uutta kohti. Vielä joskus sulle selviää, mihin se johti. Onhan sulla siivet.” 

Sydän pamppaillen kiitän tuota pientä viestintuojaa. Kuinka olin täysin unohtanut, että oppiminen on hauskaa. Se oli hauskaa vuosikymmeniä takaperin, miksi ei olisi tänäänkin! 

Alun perin, etuperin, nurinperin … mistä minä tämän aidon empimisen taidon opin? Kuka sen minulle opetti? Sanotaan ja lauletaan, että elämä opettaa. Heräsi uteliaisuus, mitähän minä seuraavaksi opin! Meneekö ohi vai saanko kopin? 

Nyt silmäni avaan … pian alkeiskurssilla ravaan. Tämän taidon tahdon opetella, turhan empimisen lopetella. Olen iässä parhaassa, tukevasti jalat maassa … hetkittäin ainakin. Annan itselleni luvan irrotella, heittäytyä ja hassujakin höpötellä.  Siipeni kantaa ja elämä on ihanaa!

Joka iikka / akka voisi, jos tahtoisi

Tahdotko sinä? Tiedän, että tahdot. Kauan sitten olit koululainen. Tänään olet erilainen, edelleen oppivainen. Aina on hyvä hetki itseänsä haastaa, pikkusen se aivoja raastaa. Jos ikä jotain hidastaa, roihuava intosi sinut pelastaa. Tätä liekkiä et saa enää sammumaan!

Laita oppimisen siemen itämään, älä siirrä myöhempään. Onnea, iloa ja oppimisen riemua sulle.
Ethän pidä minua jännityksessä … tykkäisin, jos tuoreesta taidosta viestisit mulle! 

Paras aika istuttaa puu oli kaksikymmentä vuotta sitten.
Toiseksi paras aika on nyt. 
Kiinalainen sananlasku

Ps. Tiedän, että uuden taidon oppiminen on mukavaa.
Se vie mennessään … muistathan huilia!