Valitse sivu

ATK-TAITOA JA LELUJA LISÄÄ (osa 2)

Ei ole helppoa, ei ole.
Paljon on mustan peitossa, hidasta on oppiminen.

2012 oli jännää aikaa.
Kesällä kävin tutkituttamassa silmiäni. Sain reseptin atk-laseihin,

kehotuksen näppäilytaidon opetteluun ja koneeseen tulisi puhetuki.
Näin säästäisin näköäni. Olin valmis kaikkeen uuteen, en heti
nosta käsiä pystyyn!

Syksyllä ostin atk-lasit. Heti ne nähtyäni tiesin, että ne eivät ole

oikeat – niissä oli kirkkaat linssit. Sovimme, että kokeilen niitä
kotona. Laitetaan sitten uudet linssit, jos en niillä pärjää.
Annoin sitten laseille mahdollisuuden.

Kaulan lihakset kramppasivat ja valkoinen teksti mustalla näytöllä

aiheutti kipua silmiin. Nostin tassut ylös ja vaihdatin tummat linssit.
Jo vain elämä helpottui! Kiitos!

ATK JA MINÄ – SUHTEEMME SYVENEE

Tuli aika oppia näppäilytaitoa. Kymmenellä sormella silmät kiinni.
Alku oli hidasta, sormet kohmeessa ja hukassa. Hommassa oli kyllä

oma mielenkiintonsa, tykkäsin opettelusta. Naputtaessa sormet
notkistuivat, olivatkin kaikki tallella.

Puhetuki vaati sopeutumista. Monesti olisin halunnut jo edetä,
jouduin odottamaan miesäänen puhetta. Paljon ukko puhuikin …
muu perhe jo kyllästyi. Jatkoin naputtelua ukon kanssa silloin,
kun olin yksin kotona.

2013 tutustuin FL-41 migreenilinsseihin. Vähän vierastin niiden

punertavaa väriä, tummissa laseissani oli vihreät linssit. Sain
 kokeilla, miltä nuo FL-41 linssit tuntuisivat … tuntuivat hyvältä.
Tykkäsin. Oli todella helppo katsella.

Elämä helpottui edelleen, kun sain omat migreenilasini. Eivät ne

toimineet television tai tietokoneen kanssa – niihin oli erikseen
tummat TV-lasit ja tummat atk-lasit. Kyllä ne toimivat, niillä oli
tosi tärkeä tehtävä … ulkoiluttaa minua useammin kuin ennen!

Syksyllä minusta tuli akka, iikan akka. Halusin jatkaa jo teininä

alkanutta harrastusta. Tiesin, että valoherkkyyteni ei mahdollista
 ihan kaikkea, mutta jotain sentään voin tehdä. Kotona turvassa
pimennysverhojen takana pärjään kirkkaiden linssien kanssa.

Hiljalleen alkoi tuntua, että minun ja tietokoneen vakaassa

suhteessamme oli joku kolmantena pyöränä. Se joku hidasti
meitä ja tekemisiämme aivan liikaa. Se joku oli juurikin tuo
höpöttävä ukko! Selvisi, että se puhetuki ei ollut täysin
yhteensopiva koneeni kanssa.
Annoin ukolle potkut!

2016 minuun kokeiltiin botuliinihoitoa, se oli ratkaiseva
edistysaskel. Valoherkkyys alkoi helpottua. Ostin tabletin,
aikomus oli myydä kortteja tapahtumissa. Katsetta oli edelleen
vaikea kohdistaa niin pieneen näyttöön. Silmät alkoivat moittia
läppärin mustaa näyttöä. Kirkkautta saisi olla enemmän.

Kohti valoisampaa aikaa.
Saan valoherkkyyteen apua ja opin uusia taitoja.

2018 vein molemmat lelut “hoitoon”. Toisen pimennystä vähennettiin
ja toista himmennettiin lisää. Meitä oli taas kolme, nyt se ei haitannut.
Olimme hyvä, toimiva kolmen kimppa. Yhteistyömme toimi kivasti!
Voi pojat, kyllä mulla atk-opintoihin intoa riittää!

Oppimisen vauhti vaan kiihtyy, on sen verran raskas kaasujalka.
Ajokortitta hurjastelen, ohjaan, kurvailen ja jarrutan, jos muistan.

Atk-kursseille en voi osallistua, siellä on kaikilla kirkkaat näytöt.
Jotain piti keksiä. Palkkasin kotiin ammattilaisia perustaitoja

opettamaan. On palkitsevaa huomata, että taidot lisääntyy.

INNOSTUIN VERKKOKURSSEISTA

Kalligrafia, järjestelmäkameran manuaalisäädöt, kuvankäsittely,
videointi ja bloggaus. Halusin vielä lisää varmuutta toimintaani ja

suoritinilmaisia opintokokonaisuuksia … opin työelämän digitaitoja.
Olen todellakin koukussa uuden oppimiseen.

Keväällä 2021 sain harjoitella kuvaamista vanhalla älypuhelimella.
Siinä näyttö oli vaihdettu pinkiksi. Oli kätevä, hassu vekotin. Kuvien
oikeat värit tosin näkyivät vasta, kun olin siirtänyt kuvat koneelle.
Kiva lelu tämäkin!

Puhelimena on aina ollut vanha nokialainen. Siinä on ikivanha
SIM-kortti, joka ei uusiin laitteisiin sovi. Ostin varoiksi helpon Doron.
Vielä tulee se päivä, kun tuo SIM-vanhus rikkoutuu. Älypuhelinta en

ole koskaan voinut käyttää – älyttömän pieni, vilisevä näyttökin.

Ulkona on hyvä kuvata, varsinkin metsässä.
Isot puut luovat silmilleni
sopivan valoisuuden. Kesällä katsoin siellä kännykkäkameran kuvia
hetkittäin paljain silmin. On tämä elämä ihmeellistä”, tuumasin itsekseni.
Kevään kirkkaus ei nakusilmin katsomista mahdollista; eikä aurinkoinen,
luminen talvipäivä. Onneksi meillä on neljä vuodenaikaa,
syksy on ehdoton suosikkini.

Ihme ja kumma juttu!
Pinkki toimii ja katselen paljain silmin fiksua lelua.

Heinäkuussa sain ajatuksen: kokeilen älypuhelimen käyttöä. Avasin
uuden latausliittymän ja uuden SIM-kortin laitoin tuohon pinkkiin leluun.
Mitä ihmettä, pystyin sisällä katsomaan tuota pientä lelua paljain silmin.
Elävä, vilisevä näyttö ei enää tehnyt huonoa oloa!

Nyt kolmen kimppa on historiaa, nelinpeli alkakoon!
Mikä olikaan mottoni? Muistatko vielä sen? “En anna periksi”, sehän se.
En ole koskaan ymmärtänyt tekniikasta paljoakaan. Ja nyt käytössäni on

jo monta erilaista teknistä laitetta. Minulle ne ovat leluja, tykkään leikkiä!

Kannustan sinuakin rohkeasti kokeilemaan eri laitteita. Saatat tykätä jostain
ja joku ei kiinnosta lainkaan … vain kokeilemalla tiedät. Onnea matkaan! 

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Blogia kirjoittaa

”Hei, minä olen Erja, iikan akka. Helsingissä vietin lapsuuteni ja nuoruuteni.

Valoherkkyys astui elämääni lupaa kysymättä vuonna 2002. Se teki minusta näköongelmaisen ja maailmasta kummallisen.

Lue lisää minusta

Yhteystiedot:

Korttiaskartelu iikan akka

Puhelin: 045 332 7462

Sähköposti: erja.iikan.akka@gmail.com

Y-tunnus: 2554086-3